October 30, 2017

Pääsylippujen hankkimisen vaikeus

Uuden Star Wars – elokuvan ensi-iltaliput tulivat juuri myyntiin. Jos elokuvaa mielii joulukuun puolivälissä mennä katsomaan, liput täytyy ostaa jo nyt. Mutta mitä tehdä, jos rahaa ei juuri nyt ole?Teoriassa oman talouden tasapainossa pitäminen ei ole rakettitiedettä. Niin kauan kuin tulot ovat suuremmat kuin menot, kaikki on hyvin. Kuukausittain olisi myös hyvä laittaa pieni summa säästöön mahdollisia tulevia yllätyskuluja varten.Käytännössä taas kaikilla meillä tulee joskus eteen tilanne, jossa odottamaton rahanmeno yllättää. Erilaisten tapahtumien, konserttien ja ensi-iltojen liput tulevat myyntiin nopealla aikataululla. Liput on hankittava heti ensimmäisenä myyntipäivänä, sillä mattimyöhäisenä on turha kuvitella pääsevänsä mukaan.

Joustoa talouteen pienlainalla

Käytössä olevat rahat ovat lopussa, ja liput jo myynnissä. Loppuviikosta tilille kilahtava palkka ei ehdi asiassa auttamaan. Onneksi omaan talouteen voi hankkia pelivaraa nopeasti saatavilla olevalla pienlainalla.Netistä haettavan lainan saa otettua haluamalleen summalle ja lainapäätöksen saa nopeasti.Oli kyse sitten uusimman Star Warsin ensi-illasta, sinfoniaorkesterin esityksestä tai vaikka Vain elämää-konsertista, ei niistä ole syytä luopua vain siksi, että palkkapäivä sattui väärälle viikolle. Onhan elämä paljon mukavampaa, kun on jotain, mitä odottaa. Ne ovat kokemuksia, joita on kiva muistella vielä pitkään.

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora