May 27, 2021

Kuinka lainan kilpailuttaminen on muuttunut 30 vuodessa?

30 vuoden aikana lainojen kilpailuttaminen on muuttunut merkittävästi. Jos vuosikymmeniä sitten hyvän lainatarjouksen sai käymällä pankinjohtajan juttusilla, on nykyään lainojen kilpailuttaminen helpompaa, läpinäkyvämpää sekä nopeampaa lainavertailupalvelujen avulla.

Moni ajattelee edelleen oman pankin tarjoavan parhaimmat edut asiakkailleen, jolloin lainan kilpailuttaminen on vain ajan hukkaa. Uskollinen asiakkuus ja hyvin hoidetut pankkiasiat tarjosivat ehkä vielä 80-luvulla hyvän lainatarjouksen. 1990-luvun pankkikriisi ja lama kuitenkin muokkasivat lainamarkkinoita merkittävästi ja lainan myöntämiskriteerit tiukentuivat.

Viimeisten 30 vuoden aikana finanssimaailma on nähnyt monia rakenteellisia, digitaalisia sekä taloudellisia muutoksia. 

Kivijalkapankeista verkkopankkiin

Koko 2000-luvun ajan pankit ovat joutuneet vähentämään kivijalkakonttoreitaan näiden suurten kustannusten takia. Pankkien asiakaspalvelu on jatkuvasti vähentynyt konttoreissa ja keskittynyt enenevässä määrin digitaalisiin palveluihin.

Palveluiden siirtyminen verkkoon on avannut myös mahdollisuuden vertailla eri pankkien palveluita, tuotteita sekä niiden kustannuksia. Verkkopankki sujuvoittaa paitsi omien pankkiasioiden hoitamista, se myös tarjoaa tilaisuuden pyytää helposti kilpailevan lainatarjouksen myös muista pankeista täyttämällä lainahakemuksen.

Digitalisaatio lisää kilpailua luottomarkkinoilla

Digitalisaatio on myös osaltaan laajentanut luottotarjontaa, sillä se tarjoaa kanavan vain netissä ja jopa ilman maarajoja toimiville lainanantajille. Viime vuosikymmenien aikana myös Suomessa on nähty kasvava joukko toiminnan aloittaneita luotonantajia, jotka toimivat vain verkossa.

Perinteisten ja digitaalisten pankkien välinen kilpailu asiakkaista on luonnollisesti kovaa. Asiakkaat haluavat pankilta joustavuutta ja edullisuutta, ja näihin tarpeisiin digitaaliset pankit ovat voineet vastata. Luottomarkkinoilla käydään siis kovaa kilpailua asiakkaista. Asiakkaan näkökulmasta tarjontaa on paljon – etenkin lainanantajista.

2010-luvulle tultaessa erilaiset vertailupalvelut aloittivat toimintansa. Ensin kuluttajat oppivat vertailemaan lentoja ja hotelleja, pian myös sähköliittymiä sekä lainatarjouksia. Lainavertailupalvelut kokosivat monen eri lainanantajan tarjonnan samaan paikkaan, mikä entisestään helpotti kuluttajan valintaa lainaa hakiessaan. 

Lainojen kilpailuttaminen – muutakin kuin pienimmän koron etsimistä

Lainojen korot ovat ehtineet olla viimeisten 30 vuoden aikana yhtä lailla pilvissä kuin pohjallakin. Korko on edelleen yksi tärkeimmistä kriteereistä, joihin kuluttajat kiinnittävät huomiota kilpailuttaessaan lainoja.

Pienin korko ei kuitenkaan aina tarkoita halvinta lainaa, sillä lainoihin liittyy monia kustannuksia, kuten avausmaksut, kuukausimaksut sekä tilinhoitomaksut. Moni kuluttaja on valveutunut vertailemaan viime vuosina lainoja todellisen vuosikoron mukaan, jolloin eri kokoiset lainasummat eri laina-ajoilla ovat edelleen keskenään vertailtavissa. 

Kuluttajat myös ottavat kilpailuttaessa huomioon entistä paremmin laina-ajan vaikutuksen lainan kokonaiskustannuksiin. Pitkä laina-aika saa kuukausierän näyttämään pieneltä, mutta kasvattaa samalla kokonaiskustannuksia, kun laina lyhenee hitaasti ja korot ja kulut juoksevat.

Vaikka kuluttajat kilpailuttavat uusia lainoja nyt ehkä enemmän kuin koskaan, on nykyisten lainojen kilpailuttaminen edelleen harvinaista. Lainojen yhdistäminen, kuten olemassa olevien kulutusluottojen ja luottokorttivelan yhdistäminen yhdeksi edullisemmaksi lainaksi, on viime vuosina kasvattanut suosiotaan. Harva kuitenkaan kilpailuttaa olemassa olevaa kulutusluottoa sen jälkeen, kun lainan on nostanut. 

Kohti reilua ja läpinäkyvää lainavertailua

Moni asia on muuttunut vuosikymmenien aikana parempaan suuntaan. Myös lainojen kilpailuttaminen on vertailupalvelujen myötä helpottunut ja lainojen vertailusta on tullut läpinäkyvämpää.

Erityisesti kulutusluottojen vertailu on kasvanut ja niiden vertailu koetaan vaivattomaksi. Suomalaisista kuluttajista jopa 38 % on kilpailuttanut kulutusluottonsa vuonna 2021. Luku on kasvanut 12 prosentilla viime vuoteen nähden.

Kilpailuttamisesta hyötyy ennen kaikkea kuluttaja ja usein merkittävien säästöjen muodossa. Lisäksi kilpailu pankkien ja lainanantajien kesken hyödyttää erityisesti kuluttajaa, jolloin vakuudettomien lainojen korkotaso pysyy kuluttajille maltillisena.

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora