March 3, 2016

Mistä rahaa? Olisiko vaihtoehtona lainan hakeminen? | Vivus

Nykyään on se tilanne, että yhä useampi ennen keskipalkkaiseksi luokiteltu henkilö kuuluukin matalapalkkaisten joukkoon. Rahan ostovoima on heikentynyt eikä aiemmin hyvältä tai edes keskinkertaiselta tuntunut palkka enää tahdo riittääkään jokapäiväiseen elämiseen. Kuinka helpottaa tilannetta?Tällaisina hetkinä tulee mietittyä erilaisia vaihtoehtoja jokapäiväisen elämän turvaamiseksi ja miten omaa tilannettaan voisi parantaa. Joillekin tällainen tilanne on tilapäinen, mutta valitettavasti moni joutuu kamppailemaan näiden asioiden kanssa vuodesta toiseen. Nämä kolme kohtaa antavat alustavan sykäyksen jokaiselle, joka miettii omaa tai perheensä tilannetta. Tilanne ei välttämättä muutu kauheasti, mutta jokainen helpotus vähentää kokonaiskuormitusta.

  • Suunnittelu.
  • Toinen työ päätyön lisäksi.
  • Laina.

Suunnittelu

Tilanteen kartoittaminen on tehtävälistalla aina ensimmäisenä. Mitkä asiat vaativat rahallista panostusta, miten ne hoidetaan ja missä järjestyksessä? Voiko joitain ostoksia lykätä seuraavaan kuukauteen. Vaativatko laskut maksujärjestelyjä? Onko mahdollista tehdä ruokaa halvemmista raaka-aineista ja kuinka saada ruoka riittämään kaikille? Ilman tällaista tilannekatsausta on mahdotonta suunnitella rahankäyttöään.Jokainen käytettävä sentti tulee miettiä tarkkaan kun elää ahdingossa. Kaupassa käydessä tulee tehdä vain etukäteen harkittuja ostoksia ja vaateostokset kin perustuvat pitkään ennakointiin. Juhliminen jää pois, mutta voihan kavereiden kanssa pitää hauskaa muutenkin.

Toinen työ

Joskus toisen työpaikan hankkiminen päätyön lisäksi on mahdollista. Tässä kohden harmittavaa on se, ettei valtio tue ihmisten työntekoa, vaan verottaa lisäansioita rankemmin. Mutta silti, jokainen ansaittu sentti on kotiinpäin. Tämän vaihtoehdon huono puoli on, että kaikki tämä aika on perheeltä pois.Joskus on mahdollista tehdä työtä etänä eli et ilmaannu fyysisesti työpaikalle, vaan teet tehtäväsi kotona nojatuolista. Tällöin olet enemmän perheesi kanssa ja voit tehdä työtäsi aina kun siihen liikenee aikaa. Jos osaat esimerkiksi englantia, niin maailmalla on palveluita, joiden kautta voit löytää esimerkiksi freelancer-kääntäjän tehtäviä. Palkkaus on tehtäväkohtainen ja saamasi lisäansio tulee varmasti tarpeeseen. Muista kuitenkin keskustella verottajan kanssa siitä, kuinka tällainen ulkomainen tulo verotetaan.

Laina

Satunnaiseen rahantarpeeseen laina on mahdollinen vaihtoehto. Pankkilaina on hidas hakea ja pankit vaativat usein vakuuden ennen kuin laina myönnetään. Takaisinmaksuaika voi olla pitkäkin, mutta se täytyy muistaa, että lainanlyhennys kuormittaa kuukausittaista budjettiasi jatkossa.Aina on kuitenkin olemassa vaihtoehtoja, voit esimerkiksi hakea lainaa netistä, muistathan käyttää luotettavia palveluntarjoajia. Saat kertaluonteisen lainan, jonka maksat kerralla pois eikä sinulle jää kuukausittaisia lyhennyseriä. Nyt kuvioon tulee Vivus.fi. Sivustolla on lainalaskuri, jonka avulla tiedät mitä lainasi tulee sinulle maksamaan. Mitään ei peitellä. Lainan hakeminen on helppoa, saat lainapäätöksen heti ja voit tehdä tämän kotoasi käsin, sinun ei tarvitse varata aikaa pankkiin ja mennä paikan päälle.

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora