September 7, 2016

Kuinka säästää rahaa matkustaessa

Matkustaminen on kallista, sen tietävät kaikki. Läheskään kaikilla ei ole mielenkiintoa lähteä matkalle interrail-tyyliin junalla yöpyen milloin missäkin epämääräisessä majatalossa, jonka laatutaso voi olla mitä sattuu. Voit matkustaa edullisesti muillakin tavoin, eivätkä kustannukset siitä huolimatta hyppää kattoon.

Henkilökohtainen budjetti

Tee henkilökohtainen budjetti ennen matkaa. Internetistä löytyy lentojen hinnat ja yöpymisten kustannukset. Varaa rahaa ruokailuun sekä tietysti nähtävyyksien pääsymaksuihin ja vähän ylimääräistä rahaa joka päivälle. Kohdemaan kustannustaso voi vaihdella paljonkin riippuen siitä, onko alue turistialuetta vai menetkö vähän syrjemmälle. Sesonkiaikana kaikki on kallista. Jos mahdollista, niin suunnittele matkasi sesonkiajan ulkopuolelle.

Liikkuminen

Ota halpalento kohteeseesi, se on edullisin tapa. Tosin isommillakin lentoyhtiöillä on joskus kampanjoita tai peruutusmatkoja, jotka ovat oikeasti edullisia.Määränpäähän päästyäsi liiku mahdollisimman paljon julkisilla kulkuneuvoilla tai jos olet saanut hotellihuoneen hotellista, jolla on hyvä sijainti, niin kävele. Jos haluat käydä esimerkiksi naapurikaupungissakin tai kauempana, niin käytä bussia tai junaa, näet kohdemaatasi paljon laajemmin.

Yöpyminen

Hotellien hintataso on sesonkiaikana korkea, joten senkin vuoksi sinun kannattaa pyrkiä matkustamaan varsinaisen turistiajan ulkopuolella. Kun turistiaika on ohi, hotellit pyrkivät saamaan varaustasoaan paremmaksi ja halventavat hintojaan. Tuurilla voit saada luksustason huoneen aivan pilkkahintaan.

Nähtävyydet

Sesonkiaikana nähtävyydet ovat suosittuja vierailukohteita ja niihin voi joutua jonottamaan tuntikausia. Sisälle päästyäsi huomaatkin, ettet voi tutustua nähtävyyksiin tai taideteoksiin kunnolla kauhean turistiruuhkan takia, joten menetät ison osan nautinnostasi ja vierailusi kohteeseen jää lyhyeksi. Yksi hyvä syy lisää matkustamiseen sesonkiajan ulkopuolella.

Ruokailu

Pyri syömään keskustojen ulkopuolisilla alueilla sijaitsevissa ravintoloissa, sillä ne ovat usein hintatasoltaan edullisempia kuin keskustojen ravintolat. Samaten kannattaa katsoa vähän mitä syö, pikaruokaakaan ei jaksa koko viikkoa syödä. Ruokalajien valinnalla voit säästää myös pitkän pennin. Mutta täytyyhän sitä nyt kerran se sisäfilepihvi syödä!

Jos budjettisi on silti korkean tuntuinen…

Jos budjettisi loppusumma nousee silti lukemiin, joita et oikein haluaisi sulattaa, niin me, VIVUS.FI, voimme tarjota sinulle luotettavaa lainaa, jotta saisit matkakassasi vähän joustavammaksi ja pääsisit hetkeksi pois arkisista maisemista vaikkapa Lappiin vaeltamaan.Voit hakea meiltä lisävaraa matkakassaasi aina 600 euroon saakka!

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora