March 3, 2016

Luottokelpoisuus ja lainaa netistä

LUOTTOKELPOISUUS

Tämä on tärkeä aihe, sillä luottokelpoisuus tai sen menettäminen ei ole kaikille ihmisille selkeä asia ja mihin kaikkeen se voi oikeasti vaikuttaa. Joissain maissa ihmisen luottokelpoisuus pisteytetään eri tavoin, jolloin luottokelpoisuuteen voi vaikuttaa, mutta Suomi on tämän asian suhteen mustavalkoinen maa, ihminen on joko luottokelpoinen tai ei. Siksi luottokelpoisuus on asia, josta sinun kannattaa pitää huoli, vähän kuin omasta terveydestäsikin.

Mitä on luottokelpoisuus?

“Luottokelpoisuus tarkoittaa luonnollisen henkilön, yhteisön tai yhtiön kykyä suoriutua taloudellisista velvoitteistaan. Luottokelpoisuuden taloudellisten velvoitteitteinen määritelmä tarkoittaa entiteetin kykyä maksaa kyseisen entiteetin velka tai muutoin jatkaa toimintaansa ilman ulkopuolisten osapuolien vaateita.” (Lähde: Wikipedia)Luottokelpoinen ihminen saa pankista lainaa, vakuutusyhtiöt myöntävät vakuutuksia, Luottokunta myöntää tällaiselle ihmiselle useissa maissa toimivan Visa-kortin ja niin edelleen. Luottokelpoisen ihmisen asiointi eri instanssien kanssa on helppoa. Luottokelpoinen ihminen voi ostaa auton rahoitusyhtiön myöntämällä osamaksulla. Luottokelpoisuudesta kannattaa aikuisten oikeasti pitää huolta. Luottokelpoinen ihminen saa lainaa netistä helposti, mutta se edellyttää myös suorituksen hoitamista vastuuntuntoisesti.Pankit myöntävät luottokelpoiselle ihmisille lainan mielellään, mutta verrattuna vanhoihin aikoihin, jolloin lainaa sai pyytämällä, nykyään pankit tutkivat erittäin tarkasti ihmisen maksukyvyn ja maksuhäiriömerkintä voi aiheuttaa vaikeuksia elämiseesi.

Maksuhäiriömerkinnän voi saada kahdella tavalla:

  • Ihminen jättää laskunsa maksamatta ja tuomioistuin antaa asiasta velkomustuomion.
  • Laskun perijä on tehnyt sopimuksen Soliditet Finlandin tai Suomen Asiakastieto Oy:n kanssa, jolloin laskun perijä voi pyytää maksuhäiriömerkintää mikäli saatava on ollut maksamatta yli 60 päivää. Yleensä perijänä on jokin luottoyhtiö.

Pelkkä velan perintä tai ulosotto ei välttämättä aiheuta maksuhäiriömerkintää. Sinun kannattaa pitää mielessä, että maksuhäiriömerkinnällä ei ole euromääräistä alarajaa. Jo yksi viiden euron maksamaton lasku voi aiheuttaa sen, että menetät luottokelpoisuutesi.

Entäpä jos tulee maksuhäiriömerkintä?

Et saa pankista lainaa, vakuutusyhtiö ei myönnä sinulle vakuutusta, et välttämättä saa vuokra-asuntoa, autokauppasi kariutuu ja niin edelleen. Elämäsi vaikeutuu todella paljon. Maksuhäiriömerkintä säilyy rekisterissä kahdesta kolmeen vuotta, joskus jopa viisi vuotta edellyttäen, että hoidat velkasi pois sovitussa ajassa.

Kuinka huolehtia siitä, ettei menetä luottokelpoisuuttaan?

Maksa laskusi ajoissa. Mikäli sinulla on hetkellisiä taloudellisia vaikeuksia, ilmoita maksukykysi heikentymisestä laskuttajalle ja sovi laskullesi uusi eräpäivä mahdollisimman pian äläkä jätä laskuasi maksamatta ilmoittamatta siitä. Laskuttajat ovat hyvin joustavia kunhan heidän kanssaan tekee yhteistyötä ja on rehellinen.Älä ota lainaa maksukykysi parantamiseksi tai vanhojen lainojen maksamiseksi. Mikäli tämä on kuitenkin tilanteessasi välttämätöntä, tee se harkiten välttääksesi lainakierteen.Muista pitää huoli taloudestasi. Suunnittele rahankäyttösi. Ole vastuullinen.

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora