Mistä lainaa eläkeläiselle? Eläkeläinen on luotettava lainanottaja siinä missä muutkin

Eläkkeet ovat vuodesta toiseen yleinen puheenaihe, ja sitä ne lienevät myös tulevaisuudessa, sillä moni Suomessa saa aivan liian pientä eläkettä. Alle 1 000 euron eläkkeellä elää lähes 360 000 suomalaista.

Antti Rinne lupaili viime eduskuntavaalien alla ”vappusatasta” eli kaikkein pienimpien eläkkeiden korottamista 100 eurolla. Silti todellisuus näyttää ainakin toistaiseksi osoittautuvan toisenlaiseksi: aivan pienituloisimmille eläkeläiselle on ensi vuonna luvassa 50 euron korotus, mutta monelle alle 1 300 euron eläkettä nostavalle korotus on alle 20 euroa.

Aika näyttää, millaisiksi korotukset hallituskauden aikana lopulta muodostuvat. Sitä odotellessa on selvää, ettei parikymmentä euroa monenkaan eläkeläisen ahdinkoa pelasta.

Pieni eläke tuo Suomessa harmaita hiuksia etenkin naisille. Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen raportin mukaan naisten keskimääräinen eläke on peräti viidenneksen miesten eläkkeitä pienempi: miesten eläke on keskimäärin 1 898 euroa kuussa, kun naisilla keskiverto kuukausieläke on 1 499 euroa. Eroa on siis lähes 400 euroa.

Ja kyse on siis keskiarvoista: toisilla eläke on selvästi keskivertoa suurempi, mutta vähintään yhtä moni saa joka kuukausi paljon vähemmän.

 
Myönnetäänkö lainaa eläkeläiselle?

Monet suomalaiset rahoittavat arkeaan erilaisilla kulutusluotoilla tai pikavipeillä: luotosta pitää maksaa korkoa ja lainanotossa piilee aina omat vaaransa, mutta samalla se tuo henkilökohtaiseen talouteen joustoa ja tiukan paikan tullen myös kaivattua turvaa.

Jos työssäkäyvät kaipaavat silloin tällöin ylimääräistä rahoitusta, miksei sama koskisi myös eläkeläisiä, jotka keskimäärin joutuvat tulemaan toimeen erittäin pienellä rahalla?

Moni eläkeläinen on varmasti pohtinut lainanottoa. Heistä osa on kenties heittänyt pyyhkeen suosiolla kehään todettuaan, että ”eihän lainaa millekään eläkeläiselle myönnetä”.

Eikö? Miksei? Monella eläke saattaa toki olla pieni, mutta toisaalta kyse on säännöllisistä ja erittäin varmoista tuloista. Elinkustannuksetkin voivat olla pienet, sillä useimmat eläkeläiset ovat maksaneet asuntolainansa ja muut velkansa takaisin jo aikoja sitten. Ruokittavia suitakin toivottavasti pyörii nurkissa vähemmän kuin ennen, kun lapset olivat vielä lapsia.

Kun lisäksi muistetaan, että eläkeläiset tyypillisesti hallitsevat säästämisen jalon taidon, ei heidän maksukyvyssään pitäisi olla epäilemistä. Jos vielä luottotiedot ja maksuhistoriakin ovat kunnossa, eläkeläinen on lainanantajan silmissä luotettava lainanottaja siinä missä kuka tahansa muukin.

Jotkut lainaa eläkeläiselle tarjoavat rahoitusyhtiöt ovat kuitenkin määrittäneet palvelulleen yläikärajan. Vaikka ne siis hyväksyvätkin eläkeläisiä asiakkaikseen, ne eivät silti välttämättä myönnä lainaa esimerkiksi yli 75-vuotiaalle eläkeläiselle. Myös lainasummia ja takaisinmaksuaikoja voi olla rajoitettu.