Ota oman elämäsi budjetointi haltuun – heti seuraavasta tilipäivästä alkaen

Kolmeosaisessa juttusarjassamme olemme käsitelleet talouden hallinnan tärkeyttä ja jakaneet vinkkejä talouden suunnitteluun. Sarjan viimeisessä artikkelissa tarjoamme käytännön esimerkin siitä, miten oman elämän budjetointi onnistuu.

Tämä budjetin laatimisen malli pohjautuu kuukauden mittaiseen, kahden tilipäivän väliseen ajanjaksoon. Sitä kannattaa siis kokeilla heti, kun seuraava tilipäivä koittaa. Tarvittavat laskelmat voit tehdä vaikka jo palkkapäivää edeltävänä iltana.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan budjetointi perustuu kolmelle tekijälle: tuloillesi, menoillesi sekä tavoitteillesi. Aloitetaan tuloista ja oletetaan, että palkkatulojen ohella muita tuloja ei ole. Tässä esimerkissä nettopalkka olkoon 2 000 €.

Seuraavaksi pohditaan hetki tavoitteita. Onko budjetoinnin tavoitteena saada rahaa säästöön, vai riittääkö, että tulot riittävät kattamaan kuukauden menot? Asetetaan esimerkkitavoitteeksi 200 euron siirtäminen parempaan talteen, esimerkiksi säästötilille myöhempää käyttöä varten.
Tähän väliin hieman yksinkertaista matematiikkaa. Vähennetään tuloista tavoite, jolloin jäljelle jää ennen seuraavaa tilipäivää käytettävissä olevat rahat. 2 000 € – 200 € = 1 800 €. Sillä pitäisi siis pärjätä.

Sitten katsaus menoihin. Mitä tarkemmin pystyt ennakoimaan kuukausittaiset menosi, sitä helpompaa budjetin laatiminen on.

Menoja on hyvä pohtia aluksi kahdelta kantilta. Arvioi, paljonko rahaa kuluu asumiseen, siis vuokraan tai asuntolainan lyhennykseen, sekä kuukauden aikana tuleviin laskuihin (esim. sähkö, vesi, vakuutus, puhelinlasku, kuntosalijäsenyys). Huomaa, että kaikkia laskuja ei välttämättä tule joka kuukausi.

Oletetaan, että vuokra on 600 € ja laskuihin menee noin 150 €. Lisää tähän vielä haluamasi summa odottamattomien menojen tai spontaanien ostosten varalle. Summa olkoon 150 €. Nyt koossa on menot 600 € + 150 € + 150 € = 900 €.

Kun tämän summan vähentää käytettävissä olevista rahoista, jäljelle jää 900 €. Tämä on summa, joka sinulla on käytettävissä kaikkeen muuhun, toisin sanoen arjen juokseviin kuluihin: ruokaan, viihtymiseen, mihin ikinä itse kukin meistä nyt rahaa arjessaan kuluttaakin.

Oletetaan, että kahden tilipäivän välissä on 30 päivää. 900 € : 30 päivää = 30 €/päivä. Sinulla on siis käytettävissäsi kolmekymmentä euroa kuukauden jokaiselle päivälle. Tämä antaa hyvää osviittaa päivittäiseen elämääsi siitä, paljonko rahaa voit kuluttaa, jotta budjetointi tuottaa toivomasi tuloksen.

Päivittäin käytettävissä oleva summa voi myös motivoida säästämään: jos selvisit päivän kauppareissusta 15 eurolla eikä sinulla ole tänään muita menoja, säästöön meni 15 euroa. Ehkä pystyt huomenna samaan!

Toisaalta yhtenä päivänä säästetty rahaa antaa lisää pelivaraa muille päiville, esimerkiksi viikonlopulle, jolloin menoja tapaa olla arkea enemmän.

Kuukauden edetessä voit halutessasi tehdä esimerkiksi viikon välein ”budjettikatsauksen”: laske, paljonko rahaa on jäljellä, ja jaa summa sitten jäljellä olevien päivien lukumäärällä.

Välikatsauksesta on hyötyä etenkin, jos huomaat kuluttaneesi enemmän kuin budjetointi olisi sallinut: voit tehdä korjausliikkeen ja petrata kuukauden jälkipuoliskolla. Jos taas huomaat, että olet elänyt säästäväisesti, ajatus tavoitteen ylittymisestä saattaa motivoida sinua entisestään – ehkä voitkin säästää tässä kuussa hieman tavoitettasi enemmän!

Toivomme, että artikkeliemme lukemisen myötä talouden hallinta ja suunnittelu sekä budjetin laatiminen käy sinulta jatkossa helpommin!