October 3, 2019

Syksy on nyt kauneimmillaan – digikameralla ikuistat upean ruskan

Syksy ei ole ihan jokaisen suosikkivuodenaika: päivät lyhenevät, ilmat viilenevät ja sateet yleistyvät. Silti moni meistä osaa nähdä syksyssä myös sen hienon puolen. Kun iltaisin on pitkästä aikaa pimeää ja katuvalot syttyvät, ulkona liikkumisessa on aivan oma, virkistävän syksyinen tunnelmansa, jonka viileä ilma vielä kruunaa ihanalla raikkaudellaan.Päiväsaikaan silmä lepää, kun maiseman valloittaa puiden ruska. Sykähdyttävä väriloiste pääsee oikeuksiinsa sitä paremmin, mitä kauempana ollaan kaupungin vilskeestä. Ihmisen mieli lepää tutkitusti luonnon helmassa, ja syksyn värit ovat takuuvarmasti sielulle vähintään yhtä mannaa kuin kesäinen vehreys tai talven luminen valkeus.Ruskaa kannattaa tietysti ihastella omin silmin, mutta samalla se tarjoaa oivan tilaisuuden valokuvaukselle. Ehkä voisit tänä syksynä heittää haasteen itsellesi tai kumppanillesi: kuvaa syksyn kauneutta ja teetä lopulta parhaasta otoksestasi hieno suurennos kotisi seinälle. Kaunis valokuva kehystettynä on myös erinomainen lahja.

Valokuvauksen voi aloittaa edullisesti

Kuvaamiseen tarvitset tietysti kameran. Älypuhelimessa sellainen jo onkin, mutta valitettavan usein kännyköiden kamerat jättävät kosolti toivomisen varaa: kuvat saattavat toki näyttää kelvollisilta puhelimen näytöllä, mutta jos mielit teettää niistä paperikuvia ja varsinkin suurennoksia, resoluutio ja laatu eivät enää riitäkään kovin pitkälle.Valokuvausta varten kannattaa siksi hankkia erikseen digikamera. Moni varmaan luulee, että laadukkaiden valokuvien ottaminen vaatii tuhansien eurojen investointia kovan tason järjestelmäkameraan ja leveään valikoimaan erilaisia objektiiveja. Tämä ei onneksi pidä paikkaansa.Teknologia on kehittynyt niin paljon, että täysin kelpo kameran voi tätä nykyä hankkia jo muutamilla satasilla. Kuvat ovat laadukkaita ja resoluution voi säätää niin korkeaksi, että isompikin suurennos näyttää komealta eikä muutu harmittavaksi pikselimössöksi. Lisäksi kuviin voi tehdä korjauksia kotikoneella kätevästi ja ilmaiseksi ilman tyyristä Photoshopiakin.

Lainaa 350 euroa ja starttaa uusi harrastus

Vivus-lainan 300 – 600 euron lainahaarukka sopii oivallisesti kamerahankinnan rahoittamiseen ja uuden harrastuksen starttaamiseen. Jos nostat lainaa 350 euroa, siitä riittää aloittelevalle valokuvaajalle laadukkaaseen kameraan sekä mahdollisiin hyödyllisiksi katsomiisi oheistuotteisiin, kuten vara-akkuun tai kätevään kameralaukkuun.Kuten palvelumme etusivulta löytyvä lainalaskuri kertoo, Vivus.fi:n pikavippi 350 euron lainasummalla maksaa 22,52 €. Tämä summa koostuu lainasta veloitettavasta 5 euron avausmaksusta sekä lainan korosta, joka on 17,52 €. Laina-aika on neljä kuukautta, ja takaisinmaksu tapahtuu neljässä erässä kuukauden välein lainasopimuksen hyväksymisestä. Ensimmäinen maksuerä on vain 10,75 €, sitä seuraavina kolmena eräpäivänä maksettavat summat ovat ensin 122,62 €, sitten 120,51 € ja lopuksi 118,64 €.

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora