VIPIT JA LAINAT OVAT TULLEET PYSYVÄKSI OSAKSI SUOMALAISTEN ELÄMÄÄ

Erilaiset lyhytaikaiset vipit ja lainat ovat tulleet osaksi suomalaisten elämää. Niitä on ollut eri muodoissa markkinoilla jo melkein 20 vuotta, ja ihmiset ovat tottuneet käyttämään niitä osana oman taloutensa hallintaa. Ensi alkuun vipit olivat tekstiviestein tilattuja satasen lainoja, joiden avulla saattoi ostaa jotain pientä tai jatkaa ravintolailtaa, mutta vähin erin ne jalostuivat.

Maksuajat pitenivät ja luottosummat kasvoivat, ja siten markkinoille tulivat joustoluotot. Näin kuluttajalle on tullut mahdolliseksi hankkia isompia asioita ilman pankkikäyntiä. Juuri tämä tekee vipit ja lainat houkutteleviksi; voit saada ne oikeasti sillä hetkellä, kun tarvitset rahaa, olit sitten jo kaupassa, matkalla sinne tai vasta ajattelet kauppareissuasi.

Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan:

Vipit ovat niin sanottuja pikavippejä. Niiden maksuaika on yleensä 30 päivää luoton myöntämisestä. Yleisesti vipin suuruus on 100–400 euroa.

Joustoluotto on pidempiaikainen laina, jossa lainasumma on suurempi ja takaisinmaksuaika pidempi. Voit ottaa jopa 2 100 euron suuruisen lainan, ja takaisinmaksuaika voi olla esimerkiksi kuusi tai 24 kuukautta tai jotain muuta, päätä itse.

 

Erilaiset lainat ja vipit, mihin niitä voi käyttää?

Lyhytaikaisia lainoja ja vippejä on mahdollista käyttää monin eri tavoin. Jotkut käyttävät niitä hetkellisesti oman taloutensa tasapainottamiseen. Toiset ostavat itselleen tai puolisolleen lahjan, äiti saattaa ostaa lapselleen vaatteita tai leluja, nuoripari voi lähteä pienelle lomalle, tuleva sulhanen voi ostaa tulevalle morsiamelleen kihlasormuksen. Käyttötarkoituksia on lukemattomia, vain sinun mielikuvituksesi on rajana. Suljepa silmäsi hetkeksi ja mieti, mitä kaikkea voisitkaan ostaa rakkaallesi – tai itsellesi. Ajattelepa, kuinka kultasi ilahtuisi esimerkiksi kolmen päivän kylpylälomasta. Vain te kaksi, täysihoito, aamusta iltaan löhöämistä tai aktiviteetteja ja ehkäpä rentouttava hierontakin aamusaunan päätteeksi.

 

Kuka voi ottaa vippejä ?

Vippejä ja lainoja voivat ottaa kaikki täysi-ikäiset suomalaiset, jotka ovat oikeudellisesti vastuussa omasta elämästään ja joilla ei ole merkintöjä luottotiedoissaan. Omasta taloudestaan kannattaakin pitää huolta, sillä luottohäiriömerkintä vaikuttaa muihinkin elämiseen liittyviin asioihin kuin pelkästään rahanlainaamiseen. Voit olla myös opiskelija ja ottaa silti vippejä, sillä vippien saantia ei ole rajoitettu säännöllisiin tuloihin, kunhan voit maksaa lainasi takaisin maksuehtojen mukaisella tavalla. Muistathan olla vastuullinen, niin saat vippejä ja lainoja myöhemminkin.

 

Vippejä, pikavippejä, lyhytaikaisia lainoja, joustoluottoja. Mistä niitä saa?

Markkinoilla on paljon rahan lainaamiseen erikoistuneita yrityksiä. Vuosien saatossa lakimuutokset ovat karsineet epämääräisimmät yrittäjät pois markkinoilta ja jäljelle jääneet ovat niitä, joiden toimintaan voi luottaa. On kuitenkin kaksi nimeä, jotka kannattaa pitää tiukasti mielessä, kun mietit vippejä ja lainoja: Vivus.fi ja Fleksiluotto.fi.
Tässä vaiheessa tietysti kysyt aivan oikeutetusti miksi, mikä tekee näistä kahdesta lainanantajasta ylivertaisia muihin nähden? Asia on melko yksinkertainen, sillä näiden kahden nimen taustalla on kansainvälinen yhtiö, jonka kokemus kilpailijoihinsa nähden on ylivoimainen. Niiden taloudellinen tilanne ei riipu kansainvälisistä talouskriiseistä eikä sijoitusmaailman kummallisuuksista. Sinä voit luottaa siihen, että saat lainaa milloin haluat, missä haluat ja melkein minkä verran haluat – ja ennen kaikkea nopeasti. Ja sinä voit luottaa näihin lainanantajiin täysin, sillä lainaehdot eivät muutu kesken laina-ajan yksipuolisella ilmoituksella.

Mikä parasta, ensimmäisen lainasi takaisinmaksun jälkeen oletkin jo vanha asiakas ja voit hakea lainaa vaikka puhelinsoitolla. Helpommaksi elämäsi ei enää voi tulla.

 

Kun olet päättänyt hakea vippejä, lue lainaehdot

Lue lainaehdot tarkasti, jotta ymmärrät mitä sinulta odotetaan. Edellä mainitut kaksi lainanantajaa ilmoittavat esimerkillisesti lainaehtonsa selkeällä suomen kielellä ilman kapulakieltä tai byrokraattisia koukeroita. Jos sinulle jää silti kysyttävää lainaehdoista, soita niiden asiakaspalveluun. Saat varmasti tyydyttävän ja tyhjentävän vastauksen ammattilaisen suusta. Muista, että vipitkin ovat lainoja, ja suhtaudu niihin asian vaatimalla vakavuudella.

 

Vipit mietityttävät silti…

Ei kannata enää miettiä pidempään. Vipit ja lyhytaikaiset lainat ovat turvallisia vaihtoehtoja pienille pankkilainoille. Niiden hakeminen on helppoa, ja niiden avulla voit saada elämääsi pientä luksusta, jolloin sinä voit taas nauttia elämästäsi.