May 17, 2016

Lyhytaikaisten lainojen historia

Rahan lainausta on tapahtunut kautta historian. Alkuun lainattiin simpukankuoria ja oravannahkoja, mutta aikojen kehittyessä alettiin käyttää kolikoita, jotka muuttuivat seteleiksi. Aikojen saatossa, ja etenkin viime vuosina, rahan lainaaminen on helpottunut merkittävästi byrokratian vähetessä ja nykyään voitkin lainata rahaa suoraan netistä kotisohvallasi istuen.Lyhytaikaisia lainoja on myönnetty kautta aikain. Kaveri on lainannut kaverille, ystävä tuttavalle ja niin edelleen. Lyhytaikaisten lainojen myöntäminen on ollut myös liiketoimintaa niin pitkään, kuin on ollut maksuvälineitäkin. Näiden lainojen korko on ollut mitä on ja monesti asiaan on liittynyt ja liittyy vieläkin koronkiskontaa.Lainojen takaisinmaksuaika oli mitä oli ja joskus lainasta tehtiin virallisempi sopimus ja joskus ei sopimuksen ollessa vain suullinen. Lainojen perintäkeinot ovat vaihdelleet kautta aikain menetelmien ollessa enemmän tai vähemmän ystävällisiä ja onneksi nykyään virallisissa lainoissa on sivistyneemmät perintäkeinot.HistoriaAlun alkujaan seteli on ollut talletustodiste siitä, että henkilöllä on ollut tietty määrä kultaa tai jotain muuta yleisesti hyväksyttyä vastiketta jonkun, yleensä kultasepän, hallussa. Nämä kullan haltijat alkoivat kirjoittaa talletustodisteita myös lainattaviksi kultavaraston toimiessa vakuutena ja he perivät luonnollisesti jonkinlaisen koron annetusta velkakirjasta, jotta liiketoiminta olisi kannattavaa.Yhtenä pankkilaitoksen syntyhetkenä mainitaan ristiretket, jolloin ristiretkeläiset vaelsivat pitkiä matkoja eikä puhtaan kullan kuljettaminen ollut kovinkaan käytännöllistä saatikka turvallista. He saattoivat näillä setelinomaisilla talletuspapereilla nostaa pankeista tarvittavia määriä kultaa tehdäkseen tarvittavia ostoksia. Rahakuljetukset muuttuivat helpommaksi eikä niille tarvittu isoja saattueita, koska kuljetettavan rahamäärän saattoi naamioida helposti.Pankkilaitoksen kehittyessä nämä lainatositteet muuttuivat seteleiksi, joiden arvo oli sidottu pankin tai valtion kultakantaan ja rahan käyttäminen alkoi yleistyä merkittävästi. Oli paljon helpompaa kuljettaa seteleitä kuin kulta- ja hopeakolikoita ja niitä sai arvoonsa nähden paljon enemmän pieneen tilaan eikä rahakirstujen paino ollut enää kuljetuksia rajoittava tekijä. Setelin lainaaminen oli helppoa, ne olivat ensimmäisiä pikavippejä. Aikojen kehittyessä seteleiden arvo ei välttämättä ollut enää sidottu kultakantaan, vaan niillä oli ennalta määrätty nimellisarvo.

Nykyaika

Nykyään rahan lainaaminen on helppoa. Voit mennä pankkiin, mutta sinne täytyy varata aika, jonka saat jonnekin tulevaisuuteen. Paperisota on melkoinen lainasummasta riippumatta ja kätesi tulee kipeäksi tai jopa alkaa krampata allekirjoittamisesta. Mutta muista, että pankkien rinnalle on tullut toinen, paljon helpompi vaihtoehto.Me, Vivus.fi, ajattelemme vain sinun parastasi ja olemme tehneet rahan lainaamisen helpoksi. Lainalaskuri näyttää sinulle haluamasi suuruisen lainan kulut ja sivuillamme on täydelliset tiedot lainoistamme, lainaehdoistamme, hakuprosessista ja niin edelleen. Mikäli nettisivumme ei mielestäsi anna riittävää tietoa, voit ottaa yhteyttä asiakaspalvelijoihimme. Heidät on koulutettu tehtäväänsä perusteellisesti ja he osaavat auttaa sinua.Voit hakea meiltä 300 - 600 euron suuruista lainaa.Meihin voit luottaa!

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora