Lainaa heti tilille 24 h vuorokaudessa? Kuulostaa hyvältä, mutta mitä sanoo Suomen laki?

Suomessa pikavippien varjopuolesta on puhuttu käytännössä yhtä pitkään kuin vippejä on ollut markkinoilla. Pikavipeillä on huono maine, koska monet ovat joutuneet sellaisen nostettuaan maksuvaikeuksiin, pahimmillaan jopa velkakierteeseen.

Joskus ongelmat johtuvat pikavippejä tarjoavan yrityksen läpinäkymättömästä hinnoittelusta: asiakas ei saakaan sitä mitä luulee tilanneensa. Toisinaan taas syyttävä sormi voi osoittaa asiakkaaseen, joka ei ole harkinnut lainanottoa riittävän huolellisesti ennen lopullisen päätöksen tekemistä.

Kun pikavipit aikoinaan rantautuivat Suomeen, yksi nopeasti esiin kohonneista ongelmista olikin juuri se, että vippejä päädyttiin liian usein nostamaan harkitsemattomasti. Moni nosti lainaa harkintakykynsä ollessa heikoilla, esimerkiksi päihtyneessä tilassa öisen juhlinnan tiimellyksessä, kun rahat olivat loppuneet kesken mutta ilta tuntui olevan yhä nuori.

Ongelmia vastaan ryhdyttiin taistelemaan lainsäädännön keinoin. Alan sääntelyn kiristäminen käynnistyi jo vuonna 2008, eikä prosessi suinkaan ole vielä päättynyt: sääntelyä lisätään yhä tänäkin päivänä, jotta kuluttajien oikeudet voidaan turvata ja suomalaisten velkaantumisongelmat minimoida.

 
Pikavippiä ei saa yöllä – eikä pidäkään saada

Yllä mainittuihin harkitsemattomiin nostoihin reagoitiin jo vuonna 2009, kun pikavippien nostaminen yöaikaan kiellettiin. Alan yritykset, jotka siihen asti olivat houkutelleet asiakkaita ”Pikavippi heti tilille 24 h” -tyylisillä mainoslauseilla, saivat heittää mainoksillaan vesilintua.

Toki pikavipin hakeminen ja lainapäätöksen saaminen oli ja on edelleen mahdollista vuorokaudenajasta riippumatta. Kiellon vuoksi kaikkien kello 23 jälkeen myönnettyjen pikavippien nostaminen on kuitenkin mahdollista vasta seuraavana aamuna alkaen kello 7. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yritys maksaa nostoja asiakkaille vain kello 7–23 välisenä aikana, vaikka lainaa olisi haettu keskellä yötä.

Kuten arvata saattaa, kynnys harkitsemattomalle nostolle kohoaa, kun pikavippi ei ole saatavissa heti tilille 24 h vuorokaudessa rahoittamaan hetken mielijohteesta keksittyjä tarpeita. Kun vipin nostaminen on mahdollista vasta seuraavana aamuna, hakija saattaa siihen mennessä olla jo muuttanut mielensä ja toteaa ehkä vipin tarpeettomaksi.

Samat säännöt koskevat luonnollisesti myös Vivus.fi:n pienlainaa. Teemme muutenkin koko ajan lujasti töitä varmistaaksemme, etteivät asiakkaamme päädy harkitsemattomiin päätöksiin Vivus-lainaa nostaessaan.